Tulit Punaiselle merelle juuri tällaista aamua varten. Vene lähtee liikkeelle satamasta, rannikko liukuu taakse, ja jossain edessä siintävän turkoosin alla merikilpikonna liitää jo riutan yllä — kiireettömänä, muinaisena, odottaen että sukellat mukaan.

Marsa Mubarakissa liu'ut veneen perästä veteen, ja pinnan yläpuolinen maailma hiljenee. Allasi riutta avautuu väriseinäksi — papukaijakalat laiduntavat korallia, kalaparvet kääntyvät yhtenä mielenä, ja sitten vihreän merikilpikonnan hidas, lautasenkokoinen varjo nousee hengittämään vierelläsi. Kaksi opastettua snorklauspysähdystä antaa sinulle aikaa lakata laskemasta minuutteja ja vain kellua painottomana vedessä, joka on niin kirkasta, että merenpohja tuntuu olevan käden ulottuvilla.

Marsa Mubarak on yksi tämän rannikon viimeisistä lahdista, joissa merikilpikonnat ja niiden meriheinäniityt viihtyvät yhä häiriintymättöminä — Punaisenmeren tasku, joka käyttäytyy niin kuin koko meri joskus käyttäytyi. Veden jakaminen luonnonvaraisen merikilpikonnan kanssa täällä ei niinkään ole valokuvamahdollisuus kuin hiljainen muistutus siitä, että olet vieras maailmassa, joka pärjäsi mainiosti ennen tuloasikin. Useimmat nousevat pinnalle rauhallisempina kuin menivät veteen.

Kannella odottaa buffetlounas, aurinko kuivattaa suolan iholtasi, ja vene ajelehtii matalalle hiekkasärkälle, jossa vesi muuttuu lasinkirkkaaksi. Kaikki muu — hotellihaku ja -palautus, kaikki varusteet, kiireetön tahti — on jo hoidettu; ainoa mitä tarvitset mukaan on uimapuku. Astut takaisin rantaan mukanasi se erityinen, järkkymätön rauha, jonka vain pitkä päivä avoimella vedellä jättää jälkeensä — sellainen, joka kestää pidempään kuin rusketus.